Rummin jussi
Pahuuden lähteillä
Mikä tekee nuoresta murhaajan? Kuinka oikeustaju kieroutuu? Jos Jumala on olemassa, miksi hän sallii pahuuden tapahtuvan? Onko meihin kaikkiin istutettu paha, mutta miksi paha valtaa vain jotkut meistä? Missä kulkee syyllisyyden raja? Ovatko kaikki teot anteeksi annettavissa? Miksi pyytää ja saada anteeksi, jos ei ole kokenut tekevänsä mitään pahaa? Voiko jakaantuneessa ilmapiirissä olla valitsematta puolta, vai valitaanko se puolestasi?
Romaani Rummin Jussi on henkilökuvaukseltaan historiallista fiktiota, joka pohtii yleisiä humaaneja arvoja edellä olevien kysymysten valossa.
Rummin Jussista sanottua
Risto Hakola kirjoittaa mainiosti ihmisistä, jotka eivät saa otetta persoonastaan eivätkä inhimillisyydestä yleensä. Tuloksena on erillisyys, jota rintamalinjojen välinen jyrkkyys kollektiivisella tasolla laajentaa veljesvihaksi . . . Dokumenttien ja fiktion yhdistäjänä ja henkilö- ja tilannekuvaajana Hakola on havainnollinen ja hyvä. (Teppo Kulmala, Keskisuomalainen)
Väkivaltaisuuksien kohdalla voidaan pohtia loputtomiin, mikä on yhteiskunnan osuus ja mikä on yksilön valta ja vastuu. Yli sata vuotta sitten ei ollut varhaisen puuttumisen mallia. Risto Hakolan romaani Rummin Jussista ei anna valmiita vastauksia, onneksi. Se on konstailemattomasti kirjoitettu ja sujuvasti etenevä teos. (Tommi Tapiainen, Jämsän Seutu)
Hakolan teksti laajentaa tarinaa sisällissodan paikallisten ihmisten kohtaloista myös pohtimaan yleisiä humaaneja arvoja: mikä tekee nuoresta tappajan, mikä aikuisesta lapsen kiduttajan, miten kieroutunut oikeustaju kykeneekin selittämään murhaamisen sankaruudeksi? Hieno näkökulma keskelle historiallista fakta-aineistoa. (Jorma Pollari Keskisuomalaisen arviossa näytelmästä Tapaus Isomäki-From 1918, johon romaani Rummin Jussi osiltaan pohjautuu)
